KKO:2008:44
- Asiasanat
- Yksityishenkilön velkajärjestely - Lisäsuoritusten vahvistaminen
- Tapausvuosi
- 2008
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S2007/35
- Taltio
- 835
- Esittelypäivä
Velallinen oli toimittanut käräjäoikeudelle lisäsuoritusten vahvistamista koskevan hakemuksen. Velkojat, joille käräjäoikeus oli hakemuksen johdosta varannut tilaisuuden esittää asiassa vaatimuksensa, olivat vaatineet lisäsuorituksia käräjäoikeuden asettamassa määräajassa, mutta vasta sen jälkeen, kun yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 a §:n 1 momentissa säädetty kahden vuoden määräaika lisäsuoritusten vahvistamista koskevan hakemuksen tekemiselle oli päättynyt. Sanotun kahden vuoden määräajan ei katsottu koskevan näin tehtyjä vaatimuksia eikä niitä tullut jättää liian myöhään esitettyinä tutkimatta.
VJL 61 a §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Asian tausta
Mikkelin käräjäoikeus oli 30.4.1998 vahvistanut A:lle yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaisen maksuohjelman. Maksuohjelma oli päättynyt 30.4.2003. Maksuohjelmassa oli määräys, jonka mukaan velallinen oli velvollinen maksamaan velkojille lisäsuorituksia, mikäli hänen maksukykynsä olennaisesti parani tulojen kasvun, välttämättömien menojen alenemisen tai hänen saamansa perinnön tai muun kertaluonteisen suorituksen vuoksi.
Hakemus ja velkojien lausumat
A haki 3.2.2005 vireille tulleessa hakemuksessaan lisäsuoritusten vahvistamista eräälle velkojalle.
Varattuaan ensin tilaisuuden sanotulle velkojalle lausuman antamiseen käräjäoikeus varasi 3.5.2005 muille velkojille tilaisuuden esittää asiassa vaatimuksensa 18.5.2005 mennessä. Nordea Rahoitus Suomi Oy (Nordea) ja Oy Teboil Ab (Teboil) vaativat käräjäoikeudelle 16.5.2005 saapuneessa lausumassaan A:n lisäsuoritusvelvollisuuden vahvistamista sekä maksuohjelman mukaisia suhteellisia osuuksiaan lisäsuoritusten kokonaismäärästä.
Mikkelin käräjäoikeuden päätös 31.3.2006
Käräjäoikeus, samalla kun se velvoitti A:n maksamaan hakemuksen tarkoittamalle velkojalle lisäsuorituksia, lausui, että Nordean ja Teboilin vaatimukset oli esitetty käräjäoikeudelle 16.5.2005 saapuneessa lausumassa eli yli kahden vuoden kuluttua maksuohjelman päättymisestä. Sen vuoksi käräjäoikeus jätti Nordean ja Teboilin vaatimukset yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 a §:n nojalla liian myöhään tehtyinä tutkimatta.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Markku Markkula.
Itä-Suomen hovioikeuden päätös 31.10.2006
Nordea ja Teboil valittivat hovioikeuteen toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset.
Hovioikeus lausui, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 a §:n mukaan velkoja ei voi tehdä lisäsuoritusten vahvistamista koskevaa hakemusta enää sen jälkeen, kun maksuohjelman päättymisestä on kulunut kaksi vuotta. A:n maksuohjelma oli päättynyt 30.4.2003. Nordean ja Teboilin vaatimus lisäsuoritusten maksamisesta oli tullut käräjäoikeuteen 16.5.2005 ja siten myöhään.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pekka Palomäki, Tuula Jauhiainen ja Sisko Heimonen.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Nordealle ja Teboilille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiöt vaativat, että hovioikeuden päätös kumotaan ja yhtiöille vahvistetaan osuudet A:n lisäsuorituksista.
A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
1. Nordea ja Teboil ovat tehneet vaatimuksensa lisäsuoritusten vahvistamisesta käräjäoikeuden asettamassa määräajassa antamassaan lausumassa. Vaatimukset on kuitenkin tehty yli kahden vuoden kuluttua velkajärjestelyn päättymisestä. Asiassa on kysymys siitä, onko vaatimukset tehty yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 a §:ssä tarkoitetuin tavoin niin, että ne voidaan tutkia.
2. Velkajärjestelylain 61 a §:n 1 momentin mukaan velkojan hakemus velallisen lisäsuoritusten vahvistamiseksi ja maksuvelvollisuuden määräämiseksi on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun maksuohjelman kesto on päättynyt tai kun peruste lisäsuoritusvelvollisuudelle on tullut velkojan tietoon. Hakemusta ei kuitenkaan voida tehdä enää sen jälkeen, kun maksuohjelman päättymisestä on kulunut kaksi vuotta. Pykälän 2 momentin mukaan hakemuksesta on varattava myös niille muille velkojille, joita asia koskee, tilaisuus esittää vaatimuksensa. Lisäksi 3 momentissa säädetään, että lisäsuoritukset voidaan vastaavin tavoin vahvistaa myös velallisen hakemuksesta.
3. Lisäsuoritusvelvollisuudella pyritään velkajärjestelyssä turvaamaan se, että velallinen käyttää velkojensa suorittamiseen myös maksuohjelman aikana tapahtuneesta maksukykynsä paranemisesta saamansa varat, joita ei ole voitu ottaa huomioon maksuohjelmaa vahvistettaessa. A:n maksuohjelman vahvistamisen aikaan tämä toteutettiin niin, että lisäsuoritusvelvollisuudesta otettiin määräys maksuohjelmaan. A:n maksuohjelmassa olleen määräyksen mukaan hän on ollut velvollinen maksukykynsä olennaisesti parannuttua maksamaan omasta aloitteestaan lisäsuorituksia velkojille heidän saataviensa määrän mukaisessa suhteessa. Sittemmin 1.1.2003 voimaan tulleella lailla (1273/2002) lisäsuoritusvelvollisuudesta säädetään velkajärjestelylain 35 a §:ssä. Ellei velallinen kuitenkaan omasta aloitteestaan huolehdi lisäsuorituksista maksuohjelman aikana, velkojilla ja myös velallisella itsellään on edellä mainitun velkajärjestelylain 61 a §:n nojalla mahdollisuus hakea lisäsuoritusten vahvistamista maksuohjelman päättymisen jälkeen. Lain voimaantulosäännöksen mukaan tätä menettelyä sovelletaan myös A:n maksuohjelman osalta.
4. Velkajärjestelylain 61 a §:n säännöksellä pyritään ensiksi siihen, että lisäsuorituksista määrätään mahdollisimman pian maksuohjelman päättymisen jälkeen, jotta epävarmuus suoritusten vaatimisen suhteen ei jatkuisi tarpeettoman pitkään. Toisaalta sillä, että velkojille, joita asia koskee, on varattava tilaisuus esittää vaatimuksensa, tavoitellaan sitä, että kaikki lisäsuoritukset olisi mahdollista vahvistaa samalla kertaa. Lisäsuorituksia koskevan hakemuksen perusteella ei ilman nimenomaista vaatimusta muuten tutkita ja vahvisteta kaikkien lisäsuoritukseen oikeutettujen saatavia.
5. Säännöksestä ei suoraan ilmene, koskeeko velkajärjestelylain 61 a §:n 1 momentissa tarkoitettu kahden vuoden määräaika myös lausumissa esitettäviä vaatimuksia. Säännös antaa kuitenkin nimenomaisesti mahdollisuuden esittää vaatimukset myös käsiteltäessä toisen velkojan tai velallisen määräajassa tekemää hakemusta. Se, missä ajassa lausumaa pyydetään ja mikä määräaika vaatimusten esittämiselle siinä annetaan, on käräjäoikeuden harkinnassa. Velkojan mahdollisuus vaatimuksen esittämiseen ei voi riippua siitä, onko käräjäoikeus pyytänyt tai voinut pyytää lausumaa sanotussa kahden vuoden määräajassa. Siten on perusteltua katsoa, että määräajassa käynnistetyssä menettelyssä tehdyt vaatimukset on tutkittava riippumatta siitä, onko ne tehty kahden vuoden kuluessa velkajärjestelyn päättymisestä, eikä määräaika koske sanotunlaisia vaatimuksia. Tällaista tulkintaa tukevat myös säännöksen edellä mainitut tavoitteet.
6. A on hakemuksessaan, joka on tehty velkajärjestelylain 61 a §:n tarkoittaman kahden vuoden määräajan kuluessa maksuohjelman päättymisestä, vaatinut lisäsuoritusten vahvistamista yhdelle velkojistaan. Nordea ja Teboil ovat käräjäoikeuden pyytämässä lausumassa vaatineet lisäsuoritusten vahvistamista omalta osaltaan. Vaatimukset on siten tehty sanotussa lainkohdassa tarkoitetuin tavoin niin, että ne voidaan tutkia.
7. Vaatimusten tutkiminen käy soveliaimmin päinsä käräjäoikeudessa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Mikkelin käräjäoikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti meneteltävä.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio ja Ilkka Rautio. Esittelijä Paula Helin.